Uutiset

FC 2 Mäkelänrinne 15.3.2014

Finn Cup 2 kisa käytiin Mäkelänrinteen uimahallissa 15.3. Seurastamme lähti suuri joukko edustamaan kisoihin, jopa 22 hyppääjää! Mukana olivat myös valmentamassa sekä tuomaroimassa Karin, Jenna,…

Seuran johtokuntaan haetaan uusia aktiiveja ensi toimintavuodelle

Haemme uusia jäseniä johtokuntaan ensi toimintavuodelle (alkaen 1.9.2014). Johtokuntaan valitaan puheenjohtaja ja vähintään 2 jäsentä. Valinnat tehdään kevätvuosikokouksessa 12.4.2014 hakemusten…

Gamma Cup 28.2.-2.3.2014

Lähdimme viiden uimahyppääjän, yhden valmentajan ja kahden huoltajan voimin Tukholmaan kisailemaan. Kaikki olivat aiemminkin olleet Tukholmassa kisamatkalla, joten matkan käytännön järjestelyt…

HM & NHM Turku 7-9.2.2014

Vuoden ensimmäiset kansalliset arvokilpailut käytiin Turussa Impivaaran Uimahallissa 7.-9.2.2014. Vantaa Divingin joukkueessa oli 10 hyppääjää ja valmentajista mukana olivat Karin, Jenna ja Sirja.…

FC 1 Kokkola 26.1.2014

Sunnuntaina 26.1. kokoonnuimme aamulla varhain Tikkurilan asemalle, josta suuntasimme vuoden ensimmäiseen FC-kisaan Kokkolaan. Mukana oli 7 lasta, 6 huoltajaa ja 2 valmentajaa. Junamatka meni…

Kevätkaudelle ilmoittautuminen on alkanut!

Kevään 2014 ryhmiin ilmoittautuminen on nyt alkanut Jäsentiedossa https://www.jasentieto.fi/public/Login.aspx?sid=447 Taso-ryhmiin suosituksen saaneille hyppääjille löytyy infoa ilmoittautumisesta ja…

FC 5&6 Mäkelänrinne 14.12.2013

Seuran mitalitili päästiin avaamaan jo heti ensimmäisessä lajissa, joka oli Masters-sarjan 3m kilpailu. Siellä Pertti otti hienosti pronssia. Pertille ja muille Masters-kisailijoille kaivattaisiin…

Kynttilähyppyjen aikataulu ja osallistujat!

KYNTTILÄHYPPYJEN AIKATAULU: Aikataulut ovat suuntaa-antavia, ole hyvissä ajoin paikalla! Hyppyihin ilmoittautuneet henkilöt merkeittäin: Tarkista löydätkö itsesi / lapsesi nimen listalta: Minimerkki 1…

PM-karsinta, Lund ja PM-kisat

Edustushyppääjien syyskauden tärkeimpiä kilpailuja olivat PM-karsinta Mäkelänrinteessä, Diving Lund Ruotsissa sekä Nuorten ja aikuisten PM-kilpailut Norjan Kristiansandissa. VanDin hyppääjät…

Roosalle hopeaa PM-kisoista!

Roosa Kanerva hyppäsi upeasti hopealle B-tyttöjen 1m:llä Nuorten Pohjoismaiden Mestaruuskilpailuissa ! Onnittelut mitalista :) Lue jutut edustushyppääjien kisakuulumisista täältä

Ravintoluento 15.12. Hyppääjät ja vanhemmat.

Vantaa Diving suosittelee kaikille kilpavalmennusryhmäläisille (kehitysryhmät sekä top&haastajat) osallistumista ravintoluennolle. Alla tarkat tiedot: *RAVINTOLUENTO 15.12.* Laadukas ja riittävä…

Valio Stipendi 1000e seuralle!

Vantaa Diving haki seuran kilpahyppääjien kansainvälisten kisamatkojen kuluihin Valio Stipendiä. Eilen tiistaina Roope Rundgren kävi pokkaamassa Stipendin taitoluistelija Kiira Korvelta. Lue lisää…

Diving Lund 1.-3.11 - seuraa livenä!

Kilparyhmän "isot" matkasivat viikonlopuksi kilpailemaan Ruotsin Lundiin, jossa kilpailut alkavat tänään 1.11. Hyppääjinä mukana ovat Iiro Vehmaa-Kreula, Linnea Saarikangas, Mari Mäkelä ja Roosa…

PM-Karsinta Märskyssä viikonloppuna

26-27.10 hyppääjämme kilpailevat PM-karsinnassa Märskyssä. Vantaa Divingin hyppääjät ikäsarjoittain: C-tytöt: Nea, Ronja, Sara, Sofia C-pojat: Joona B-tytöt: Alisa, Linnea, Mari, Roosa A-pojat: Iiro…

Tikkurilassa harjoitukset peruttu 25.-27.10.!

Tikkurilan uimahallissa järjestetään uintikilpailut pe-su 25.-27.10. ja koko uimahalli on varattu niitä varten. Tämän vuoksi kaikki uimahyppy- ja kuivaharjoitukset sekä vauva- ja perheuinti on peruttu…

Head to head 18-20.10.2013

Tukholmassa syyslomalla järjestettyyn HEAD to head -kilpailuun seuraamme edustamaan lähtivät nuoret kilpahyppääjämme Nea Immonen, Daniel Kabonen, Sara Siekkinen, Sofia Sihvola, Ada Hagelin, Lauri…

Syyslomaviikolla (vko 42) ei harjoituksia!

Koulujen syyslomaviikolla (vko 42) ei järjestetä uimahyppyharjoituksia! Vauva- ja perheuinti kuitenkin järjestetään normaalisti lauantaina 19.10.2013.

FC 4 Kokkola 6.10.2013

Lokakuisena sunnuntai-aamuna klo 7 Vantaa Divingin joukkue kokoontui Tikkurilan asemalla määränpäänä Kokkola. Matka sujui jouhevasti yhdessä Tiirojen ja Pingviinien kanssa. Perillä Kokkolassa olimme…

Master SM ja EM - kisat

Vantaa Divingin Mastersien kisaporukka on aloittelemasssa kilpailu-uraansa. Elokuussa kisaporukka kävi Mäkenlänrinteen uimahallissa Mastersien SM-kisoissa, joissa jokainen sijoittui mitaleille omassa…

Etelä-Suomen aluemestaruuksista kisattiin lämpimässä tunnelmassa

Vantaa Diving (VanDi) järjesti 7.9. Tikkurilan uimahallissa uimahyppyjen Etelä-Suomen aluemestaruuskilpailut (ESAM). Kisapäivänä aurinkoinen syyspäivä ja hyvä kisatunnelma lämmittivät hallin…