Finn Cup 5 & 6, Mäkelänrinne

Taso 1 yleinen
Taso 1 alle 9-vuotiaat

Vuoden viimeinen Finn Cup keräsi 38 VanDi-hyppääjän joukkueen Mäkelänrinteeseen joulukalentereiden ensimmäisten luukkujen avauspäivänä. Ensimmäisessä lajissa eli Taso 1 alle 9-vuotiaissa nähtiin seurastamme peräti 16 pientä hyppääjää, joiden joukossa ensimmäistä kertaa kisanneet Jenna Ollikainen ja Eero Surakka onnistuivat mainiosti. Nelli Perkiö loisti hienoilla 201c ja 301c (taaksepäin ja ulospäin) hypyillään ja pokkasi kirkkaimman mitalin! Valmentajat totesivat kilpailun jälkeen, että on hienoa nähdä seuran pienimpien kehittyneen syksyn aikana – esimerkiksi usealla hyppääjällä on sarjassaan 103c (eteenpäin 1,5 volttia kerien).

Kilpailussa oman lajinsa pisterajan ylittivät Kaisla Lappalainen, Aada Liikkanen, Max Martikainen, Elias Ojanperä, Lotta Pulkkinen, Meri Parvinen ja Wilma Perkiö.

Ensi vuonna monella hyppääjällä onkin edessä siirtyminen seuraavalle tasolle. Kilpailuissa nähdään aina onnistumisten lisäksi myös epäonnistumisia, niiltä kun ei urheilussa voi välttyä. Urheilijoiden on tärkeää oppia työstämään myös pettymyksiä, sillä niistä usein loppujen lopuksi oppii kaikkein eniten. Valmentajat huomioivat, että lapset kannustivat ja tsemppasivat toisiaan myös pettymysten hetkellä. Hienoa nähdä, että seuramme uimahyppääjät pitävät yhtä.

Yleisessä sarjassa nähtiin historiallinen suoritus, kun Nea Immonen hyppäsi ensimmäisenä suomalaisnaisena kilpailusarjassaan 305c (ulospäin 2,5 volttia kerien) 1m:stä. Upeaa Nea! Edistyneimmille hyppääjille Finn Cup oli välikilpailu kohti ensi viikon lopun Pohjoismaiden Mestaruuksia, jotka kisataan Norjan Bergenissä.

Seuraavat Finn Cupit ja ensi vuoden kilpailukalenteri julkaistaan piakkoin Uimaliiton sivuilla:

http://www.uimaliitto.fi/uimahypyt/kalenteri/