Perheryhmä

Perheryhmä on toistaiseksi tauolla, koska aikuisten mukanaolo ei koronarajoitusten takia ole sallittua.

Perhehyppyryhmä on uimahyppyharjoitus, jossa 4-10-vuotias lapsi tai lapset (max. 2 kpl) ja vanhempi tai muu huoltaja tai aikuinen pääsevät yhdessä kokeilemaan ja harjoittelemaan uimahyppyjä sekä nauttimaan monipuolisesta liikunnan riemusta.

Harjoitusten sisältö ja pääsyvaatimukset

Harjoitukseen sisältyy sekä kuivaharjoittelua voimistelumatoilla että vesiharjoittelua altaalla. Osallistuvien lasten tulee omata riittävä uimataito niin, että he uskaltavat harjoitella syvässä hyppyaltaassa ja pääsevät itse pinnalle hypyn jälkeen ja siitä uiden altaanreunalle. Harjoitteluun sisältyy paljon leikinomaisuutta muodostuvien ikäryhmien mukaisesti.

Yhden aikuisen kanssa harjoitukseen voi osallistua maksimissaan kaksi lasta. Ilmoittautuminen tehdään aina lapsen nimellä. Mikäli kaksi lasta osallistuu toimintaan, niin toinen lapsista on ns. varsinainen ilmoittautuja ja toisen lapsen tiedot (etu- ja sukunimi, syntymäaika) kirjoitetaan lisätietoihin. Molemmat lapset maksavat seuran jäsenmaksun. Huoltaja ei ilmoittaudu ryhmään erikseen. Hänen tietonsa rekisteröidään lasten tietojen yhteydessä.

Perheryhmiä järjestetään vain Tikkurilan uimahallissa.